Heidi sadonkorjaamassa & kauppakunnostamassa purjoja

Heidi sadonkorjaamassa & kauppakunnostamassa purjoja

Niin se vaan on, että kesä on vaihtunut syyskuukauteen. Onneksi lämpöä ja valoa vielä vähän riittää. Elokuussa tehtiin kirjaimellisesti töitä yhdessä ja jälleen kerran sain todeta, että ruokaosuuskunnassa on voimaa. Peltotalkoissa tulee onnelliseksi, kun näkee kaikkien puuhastalevan jotain tärkeää oman ruokansa eteen. Pellolla järjestettiin joka viikonloppu talkoot ja paljon saatiin yhdessä aikaan.

 

Talkoissa härkäpapumaalla

Talkoissa härkäpapumaalla

Kuuman, intensiivisen, harjoittelijapulaisen kesän jälkeen elokuussa pelto näytti tarvitsevan vielä satoja kitkentä-, haraus- ja niittotunteja. Elokuun viikonlopputalkoissa saatiin yhdessä osuuskuntalaisten kanssa pelastettua papumaa, joka tuottaa edelleen syyskuun alussa satoa. Lisäksi porkkanamaa saatiin toisen kerran kitkettyä. Myös kaalimaa saatiin suurimmaksi osaksi pelastettua rikkojen kourista. Vielä syyskuulle jäi palsternakka- ja purjomaan toinen kitkentä. Ne tuottavat kuitenkin satoa vielä marraskuussa, juuri ennen talven tuloa, joten niille syyskuun alun hoito vielä sopii. Punajuurille ja raitajuurille riitti onneksi hanhenjalkaharaus toiseksi kitkennäksi. Mangoldeille, pinaateille ja härkäpavuille riitti myös rivivälien hoito. Paljon hoitotunteja on takana syyskuussa ja monta sadonkorjuutuntia on vielä edessä. Monta ilon hetkeä ja auringon pilkahdusta on myös yhdessä koettu pellolla. Siinä on vaan hyvä fiilis, kun pellolla on kaiken ikäisiä ja kuntoisia osuuskuntalaisia hommissa. Pellolla tekeminen virkistää ja tuo hyvän mielen, kun tietää tekevänsä jotain tärkeää ja oman työn jäljen näkee konkreettisesti. Itse viljelijänä koen todellisia ilon hetkiä, kun pellolla on monta erikokoista kättä työn touhussa. Kiitollisena voin todeta, että ruokaosuuskunnassa on auttavia käsipareja, jotka osallistuvat yhteisen ja oman ruoan tuotantoon. Tiukan paikan tullen voimme kutsua osuuskuntalaisia, jotka syövät pellon antimia, apuun peltotöihin ja välillä toivottomankin oloiset pelto-olosuhteet on saatu yhdessä hoidettua.

Porkkanamaan kitkentätalkoissa

Porkkanamaan kitkentätalkoissa

Elokuu huipentui luomutarkastukseen, joka oli tänä vuonna elokuun viimeinen päivä. Se on päivä, jolloin kaikki pellon tositteet ja suunnitelmat pitää olla selkeästi esitettävissä, siemenemme ja niiden luomuvakuustodistukset nähtävillä sekä pelto esittelykunnossa. Aina sitä jännittäen odottaa ja aina se vaatii noin viikon työt, että saadaan kaikki selkeästi siihen kuntoon, että pelto, paperit ja suunnitelmat voi esitellä. Vaikka kaikki tämä työ on aloitettu jo talvella, se usein tarkastetaan tiukasti sitten kesällä. Sen jälkeen voi vähän hengähtää. Ehkä jotain pitää vielä toimittaa Ely-keskukseen, mutta muuten ajatukset voivat pikkuhiljaa kääntyä sadonkorjuuseen, työn tulokseen, tämän kesän makuihin ja oman pellon antimiin. 

Peltotalkoiden härkäpapuja

Peltotalkoiden härkäpapuja

Syyskuu on Kaupunkilaisten Omalla pellolla kiireinen. Peltotalkoita jatketaan joka viikonloppu ainakin syyskuun puoliväliin. Siihen saakka vielä hoidamme pellon kasvustoja mm. haraten, niittäen ja kitkien. Syyskuun puolenvälin jälkeen alkaa sadonkorjuu varastoihin. Perinteisesti olemme pyrkineet nostamaan perunan ja punajuuren ensimmäisinä ennen kylmiä yöpakkasia. Sipulithan on pitänyt nostaa jo tätä ennen maasta. Syyskuu on juhlia ja tapahtumia täynnä. Satoa nostetaan yhdessä pellolta. Lisäksi monena tulevana viikonloppuna pelto ja osuuskuntalaisia jalkautuu tapahtumiin myymään omaa satoa ja kertomaan osuuskunnasta. Ensi lauantaina 8.9. on pellolla palsternakkamaa- & torikuormatalkoot, sunnuntaina 9.9. on Suomen kansallismuseolla syysjuhlat, jossa osuuskunta on myymässä. Seuraavana viikonloppuna 16.9. on peltotalkoot. Perjantaina 21.9. on ruokaosuuskunnan jäsenen Perhon kestävän gastronomian seminaari, jossa on tarjolla mm. kestävää lähiruokaa ja kestävää keskustelua monimuotoisuuden, luomuviljelyn ja ruokaosuuskunnan merkityksestä syömäämme ruokaan. Samana päivänä on lähiruokamarkkinat hotelli Clarionissa Vantaalla. Lauantaina 22.9. on Perho liiketalousopiston Malmin kampuksen pihalla sadonkorjuumarkkinat. Näitä kaikkia tapahtumia on ollut mahdollistamassa ja näissä on mukana pellon antimia ja osuuskuntalaisia sekä pellon työntekijöitä. Tule mukaan ja moikkaamaan peltoa tapahtumiin. 

Pellon harjoittelija Saaga & kesän väriset juurikkaat

Pellon harjoittelija Saaga & kesän väriset juurikkaat